Tietoa koronaviruksesta



Koronaviruksen ja sen kehityksen, ja jatkuvan leviämisen vuoksi, on Kardex perustanut globaalin työryhmän, joka seuraa tilannetta päivittäin. Työryhmä varmistaa, että kaikki työntekijät Kardexilla noudattavat globaalien ja paikallisten terveysviranomaisten ohjeita. Kannamme vastuumme siitä, että kaikki työntekijämme ja alihankkijamme, jotka vierailevat yrityksessänne, pysyvät terveinä eivätkä näin vaaranna asiakkaita ja yhteistyökumppaneita ja heidän työntekijöitään. Pienessäkin epäilytilanteessa, työntekijämme lähetetään kotiin, jossa he pysyvät, kunnes ovat saaneet negatiivisen tuloksen Covid-19-testistä, tai 14 päivää on kulunut.

 

Kardex tekee kaikkensa sen eteen, että pystymme takaamaan liiketoiminnan jatkuvuuden parhaalla mahdollisella tavalla noudattaaksemme asiakkaille ja yhteistyökumppaneille tehtyjä lupauksia ammattitaitoisesta palvelusta, johon he ovat tottuneet. Jos vastoin oletuksia, emme joissain tapauksissa pystyisi säilyttämään korkeaa palvelutasoamme, ilmoitamme siitä teille heti.

 

Huomioithan, että työntekijämme seuraavat todella tiukasti hygienia ohjeita eikä näin ollen kättele yrityksenne työntekijöitä sekä pitävät riittävän etäisyyden muihin ihmisiin.

 

Kiitämme Teitä ymmärryksestä ja tuestanne tänä vaikeana ja haasteellisena aikana.

 
OK